Rita-Mukkula
  • Tilat ja piha
  • Seutu
  • Perustiedot
  • Historia
  • Ajankohtaista
  • Search
  • Menu

Piha

Rita-Mukkulan tontilla on laajat viheralueet ja talot ovat tontilla väljästi. Viime vuosina yhtiössä on erityisesti pyritty panostamaan piha-alueen viihtyvyyteen lisäämällä istutuksia sekä rakentamalla grillipaikka ja kota. Myös lasten leikkialuetta on uudistettu. Leikkialueiden yhteydestä löytyvät lastenkeinut sekä puutarhakeinut.

Taloyhtiön ahkerat harrastelijat ovat pitäneet istutukset poikkeuksellisen hyvin hoidettuina. Myös pieni kasvimaa on syntynyt kukkaistutusten rinnalle, josta asukkaat voivat hakea vihanneksia omiin tarpeisiinsa. Oma talonmies on myös ajantasalla milloin piha tarvitsee hoitoa.

Saunatilat

Saunatilat uusittiin putkiremontin yhteydessä.

Saunoja on kahdeksan kappaletta. Kahden saunan yhteydessä on käytettävissä uima-altaat. Kerran viikossa on yhteinen lenkkisauna. Edellisen saunaremontin yhteydessä saunatiloja pienennettiin hieman. Näin saatiin tilaa kuntosalille ja askartelu/kerhohuoneelle.

Harrastetilat

Kuntosali on ollut asukkaiden ahkerassa käytössä. Salilla pidetään silloin tällöin kunto-ohjaajan toimesta opastus kuntosalin käyttöön.

Askarteluhuoneessa asukkaat voivat käydä esimerkiksi kutomassa. Huoneessa on kahdet kangaspuut. Poppanaa ja mattoa onkin kudottu jo kymmeniä metrejä.

Puuverstaalla voi käydä tekemässä askartelua raskaampaa työstöä. Paikalta löytyy tarvittavia työkaluja palkkiporakoneesta vannesahaan.

Pesuhuone ja varastot

Taloissa on ullakko- sekä varastokellarit. Tämän lisäksi taloissa on kylmäkellarit ja pyörä- sekä lastenvaunuvarastot.

Yhtiöstä löytyy pesu- ja kuivaustilat vaatteille.

Kiinteistönhuolto

Talonmies Ismo Engström

044 551 1077
talkkari(at)ritamukkula.fi

Talojen osoite:
Ritaniemenkatu 2-8
15240 Lahti

Hissin huolto:
OTIS
Päivystyspalvelu (24h) 0800-168 111    Varanumero: (03) 213 2594                              Vaihde 0204 8681

Siivous:
Trinomi
03 871234

Isännöitsijän yhteystiedot

Hämeen KiinteistöManageri Oy
Kaskitie 9,
17200 Vääksy
040 820 6282

Henkilöisännöitsijät:
Suoma Jokinen, ITS, suoma.jokinen@hkmoy.fi

Isännöitsijän tavoittaa puhelimella arkisin (ma-pe) klo 9-16. Sähköpostit luetaan arkisin päivittäin ja vastataan 24h sisällä. Asiakaspalvelu toimipisteellä etukäteen sovittuina aikoina.

Hyödyllisiä linkkejä

  • Lähiliikenteen aikataulut
  • S-Market Mukkula
  • Prisma Holma
Scroll to top